KKO:1982-II-40
- Asiasanat
- Vahingonkorvaus, Työsopimus, Työnantajan vastuu työntekijälle työssä aiheutuneesta vahingosta, Työturvallisuus
- Tapausvuosi
- 1982
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S80/1265
- Taltio
- 4354
- Esittelypäivä
Työpaikan ilman pölyn titaanidioksidipitoisuus oli työntekijän työskennellessä siellä usean vuoden ajan jatkuvasti moninkertaisesti ylittänyt viranomaisten antamissa suositusluonteisissa turvallisuusohjeissa määritetyn enimmäispitoisuusarvon, jota alan kirjallisuudessa oli pidetty vaarattoman titaanidioksidipölypitoisuuden enimmäismääränä. Työnantaja ei ollut ryhtynyt tehokkaisiin toimenpiteisiin pölyhaittojen poistamiseksi eikä varannut työntekijöille riittävän tehokkaita henkilökohtaisia suojeluvälineitä. Vaikka titaanidioksidia oli tuohon aikaan pidetty sinänsä tehottomana aineena, työnantajan katsottiin laiminlöymällä huolehtia työturvallisuudesta tuottamuksellaan aiheuttaneen työntekijän titaanidioksidipölylle tapahtuneen pitkäaikaisen altistuksen seurauksena saaman keuhkosairauden ja työnantaja velvoitettiin korvaamaan työntekijälle tämän toiseen, pienempipalkkaiseen työhön siirtämisestä aiheutunut vahinko.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A oli oy B:lle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään Porin RO:ssa kertonut, että hän oli 14.9.1961 alkaen työskennellyt yhtiön Porissa sijaitsevan tehtaan pigmenttiosastolla pakkaajana. Työpaikan hengitysilmassa oli ollut runsaasti titaanioksidipölyä ja sanotun pölyn sallittuja enimmäispitoisuusarvoja oli jatkuvasti huomattavasti ylitetty. Työntekijöiden saatavilla ei ollut ollut riittävän tehokkaita hengityssuojaimia eikä heitä myöskään ollut kehotettu eikä opastettu niitä käyttämään. A oli kerrotuissa työolosuhteissa titaanidioksidille tapahtuneen altistuksen seurauksena saanut työperäisen keuhkosairauden, jonka johdosta hänet oli 1.3.1973 lukien siirretty toiseen työhön suojaintenhuoltajaksi. A:n ansiot 1.3.1973 ja 30.9.1977 väliseltä ajalta olivat olleet viimeksi mainitussa työssä 45 744 markkaa 10 penniä pienemmät kuin pakkaajille samalta ajalta keskimäärin maksettu palkka urakka-, vuorotyö- ja olosuhdelisineen. Hän oli kuitenkin saanut yhtiön järjestämän vapaaehtoisen vakuutuksen nojalla erilliskorvauksena 17 272 markkaa 72 penniä sekä tapaturmavakuutuslainsäädännön nojalla elinkorkona 635 markkaa 20 penniä ja kertakaikkisena korvauksena 6 098 markkaa 40 penniä. Kun yhtiö oli laiminlyömällä huolehtia työturvallisuudesta aiheuttanut A:n sairauden ja siirron pienempipalkkaiseen työhön. A oli vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle 1.3.1973 ja 30.9.1977 väliseltä ajalta korvaukseksi ansion vähentymisestä aiheutuneesta vahingosta 21 737 markkaa 78 penniä korkoineen.
Yhtiön vastustettua kannetta RO p. 20.4.1979 oli lausunut selvitetyksi, että A oli kanteessa mainittuna aikana työskennellessään yhtiön kerrotulla tehtaalla pakkaajana muun muassa säkittäen siilosta valmista pigmenttituotetta joutunut jatkuvasti hengittämään titaanidioksidipigmenttejä sisältävän maaliaineen pölyä. Tästä oli ollut seurauksena, että A oli saanut työterveyslaitoksen vuonna 1972 suorittamissa tutkimuksissa toteaman, vuonna 1970 ilmenneeksi katsotun työperäisen titaanidioksidin aiheuttaman keuhkosairauden. Yhtiö oli sairauden ilmettyä työterveyslaitoksen suosituksesta siirtänyt hänet 1.3.1973 alkaen vähemmän pölyävään työhön suojaintenhuoltajaksi. RO oli lisäksi katsonut, että pakkaamossa oli vuosien 1961 ja 1973 välisenä aikana toistuvasti huomattavasti ylitetty kulloinkin työsuojeluviranomaisten määräämät ja sallimat ilman titaanidioksidipölyn enimmäismäärät sekä ettei työntekijöillä ajoittain ollut ollut riittävästi saatavilla pölyn hengittämistä estäviä tehokkaita hengityssuojaimia eikä heille ollut riittävästi annettu ohjeita pölyhaittojen ehkäisemisestä. A:n suojaintenhuoltajana kanteesta tarkoitetulta ajalta sama palkka oli ollut 45 744 markkaa 10 penniä pienempi kuin yhtiön samalta ajalta pakkaajille keskimäärin maksama palkka huomioon ottaen peruspalkka sekä urakka-, vuorotyö- ja olosuhdelisät. Kun A oli kuitenkin saanut vakuutuskorvauksina siirrosta pienempipalkkaiseen työhön aiheutuneesta ansion alennuksesta kanteessa mainitut määrät eli yhteensä 24 006 markkaa 32 penniä, hänelle oli siirrosta aiheutunut sanottuna aikana yhteensä 21 737 markan 78 pennin suuruinen vahinko. Koska yhtiö oli tuottamuksellisesti aiheuttanut A:n saaman edellä mainitun sairauden ja hänet oli tämän sairauden vuoksi siirretty pienempipalkkaiseen työhön, RO oli velvoittanut oy B suorittamaan A:lle korvaukseksi ansion alentumisen 1.3.1973 ja 30.9.1977 väliseltä ajalta, lääketieteessä ja kemiassa 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa titaanidioksidipölyn vaarallisuudesta vallalla olleen käsityksen huomioon ottaen, vahingonkorvauslain nojalla korvauksia sovitellen 12 000 markkaa 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 29.12.1977 lukien.
Turun HO, jonka tutkittavaksi asianosaiset olivat saattaneet jutun, t. 5.9.1980, koska yhtiön työnantajana oli RO:n päätöksessä todetuin tavoin laiminlyönyt työsopimuksesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen ja sen menettelystä oli A:lle työntekijänä näytetty aiheutuneen 21 737 markan 78 pennin suuruinen vahinko eikä yhtiön A:lle työsopimuslain 32 ja 51 §:n nojalla suoritettavaa korvausta, huomioon ottaen viimeksi mainitun lainkohdan säännöksen vahingonkorvausvelvollisuudesta työsuhteessa, voitu kohtuusharkinnalla alentaa, jättänyt asian RO:n päätöksen varaan muutoin paitsi että yhtiön A:lle maksettavaksi tuomittu vahingonkorvaus korotettiin 21 737 markaksi 78 penniksi RO:n päätöksessä määrättyine korkoineen.
Pyytäen valituslupaa oy B haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja A antoi häneltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.
KKO t. tutki jutun ja katsoi selvitetyksi, että A:n työskennellessä kanteessa mainittuna aikana oy B:n edellä mainitussa pakkaamossa oli siellä hengitysilmassa ollut jatkuvasti työntekijöitä haittaavassa määrin titaanidioksidipölyä. A oli sanotulle pölylle tapahtuneen pitkäaikaisen altistuksen seurauksena vuonna 1970 saanut RO:n mainitsemin tavoin todetun työperäisen keuhkosairauden, minkä vuoksi hänet oli 1.3.1973 siirretty pienempipalkkaiseen suojaintenhuoltajan työhön. Jo vuonna 1961 oli työterveyslaitoksen suorittamissa mittauksissa ilman titaanidioksidipölypitoisuuden todettu ylittäneen pakkauskoneella, jota ei ollut varustettu paikallisella poistoimulaitteella, moninkertaisesti viranomaisten vahvistamissa turvallisuusohjeissa määritellyn ilman titaanidioksidipölyn enimmäispitoisuusarvon. Tästä ja jatkuvasta suuresta pölyämisestä huolimatta yhtiö ei ollut, kuten vuonna 1970 ja 1971 suoritetut enimmäispitoisuusmittaukset ja jutussa esitetty näyttö osoittivat, ryhtynyt tehokkaisiin toimenpiteisiin pölyhaittojen poistamiseksi eikä se ollut varannut työntekijöille riittävän tehokkaita henkilökohtaisia suojeluvälineitä, minkä lisäksi se ei ollut myöskään valvonut, että yhtiön hankkimia pölysuojaimia olisi käytetty.
Titaanidioksidia oli lähes koko sen ajan, minkä A oli työskennellyt pakkaajana, lääketieteessä vielä yleisesti pidetty sinänsä tehottomana aineena. Edellä mainitut turvallisuusohjeet, jotka oli laadittu Suomessa ja ulkomailla saatujen kokemusten pohjalta, olivat työnantajia sinänsä velvoittamattomia ja ohjeluontoisia. Alan ulkomaisessa kirjallisuudessa oli kuitenkin jo 1960-luvulla pidetty samaa titaanidioksidipölyn enimmäispitoisuuta kuin sanotuissa turvallisuusohjeissa vaarattoman pölyisyyden sallittuna enimmäismääränä. Kun A:n työskennellessä pakkaamossa oli siellä jatkuvasti huomattavissa määrin ylitetty puheena olevan pölyn suositellut enimmäispitoisuusmäärät, joiden merkityksestä yhtiön oli pitänyt olla tietoinen, ja yhtiö oli laiminlyönyt järjestää työntekijöiden käytettäväksi riittävän tehokkaita suojeluvälineitä, yhtiön oli tullut varoa pölyn hengittämisestä voivan aiheutua haittaa työntekijöiden terveydelle. Näin ollen yhtiö oli laiminlyömällä huolehtia työturvallisuudesta tuottamuksellaan aiheuttanut A:n keuhkosairauden ja, kun A oli tämän vuoksi jouduttu siirtämään suojaintenhuoltajan pienempipalkkaiseen työhön, yhtiö oli velvollinen korvaamaan hänelle tästä aiheutuneen vahingon.
A oli työssään suojaintenhuoltajana välttynyt työskentelemästä vuorotyössä ja olosuhdelisien edellyttämissä olosuhteissa eikä hänelle siten ollut kysymyksessä olevien lisien saamatta jäämisestä koitunut korvattavaa vahinkoa. Yhtiön A:lle suojaintenhuoltajan työstä 1.3.1973 ja 30.9.1977 väliseltä ajalta maksama palkka oli 29 878 markkaa pienempi kuin yhtiön tältä ajalta pakkaajille keskimäärin maksama palkka urakkalisineen. Kun A oli vakuutuskorvauksina saanut RO:n toteamat 24 006 markkaa 32 penniä, oli hänelle kysymyksessä olevan sairauden johdosta suoritetusta siirrosta pienempipalkkaiseen työhön aiheutunut 5 871 markan 68 pennin suuruinen vahinko. Tämän vuoksi KKO harkitsi oikeaksi muuttaa HO:n tuomiota siten, että yhtiön A:lle maksettavaksi tuomittu määrä alennettiin 5 871 markkaan 68 penniin RO:n määräämin tavoin laskettavine korkoineen.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Saarni-Rytkölä, Portin ja Mörä sekä ylimääräinen oikeusneuvos Lager